Heipä hei karvaiset ja karvattomat ystäväni

Kotona kaksi karvaturria vetää sikeitä - karvaturpa kaljapäissään odottaa innolla rakennusten alkua ja karvaturri uneksii päättymättömästä vapaudesta sekä nuhteettomasta kurista. Kaksi jokanaisen lemmikkiä siis eli mies ja koira. Minä olen töissä, tasapainoilen kauhun ja väsmyksen rajamaastossa. Ammattitaidottomuus on suuri puute mutta tässähän sitä oppii. tiheällä seurannalla. Onneksi kaverilla on hoitotestamentti, joten vaikka elvytystilanne tulisi, niin sitä ei tapahdu.

Netti on siitä kiva paikka että sieltä saa tietoa tällaisesta. Tosin se tiedon määrä hirvittää. Sain kyllä tietää että sydänsairautta kuvaavan sanan alle ryhmittyy toistakymmentä eri tyyppistä sairautta, mutta minuahan se ei sinänsä voi kovasti kiinnosta, koska rouva tohtori saa päättää lääkityksen. Voin vain arpoa, onko lääkitys sinne päinkään vaiko ei. Ehkä se tästä - sitten vain kohta soittelen rouva tohtorille, että mitäs nyt sitten tehdään vai tehdäänkö jotain..

Muuttoa odotellessa. Anoppilaan muutto käsillä. Pariksi viikoksi sinne, saas nähdä miten tähän asti hyvät välit kiristyvät. Appiukon kanssa jo pientä kärhämää on ollutkin, samoin anopin "lapsenvahti" eli koiranhoitokiintiö tuntuu olevan täynnä. Vaikka tilanteet kyllä elävät muun yleisen mieliharmin perusteella. Välillä soittavat että tuo koira tänne kun muuten on yksinäistä ja välillä taas mesotaan kun se on niiiiiiiin kamalaa, hoitakaa itse elukkanne kun semmoisen olette ristiksenne ottaneet. Nin-päh. Kakasi kertaa mietin vienkö lastakaan sitten joskus hoitoon, vai ollaanko taas marttyyreja sen puolesta. Rakennus jännittää. Nyt jo kiistellään sisustuksesta tukka pystyssä. Rahankäyttö on isoin ongelmani. Siitä sitten ehkä tuonnempana lisää.

Muuten on ollut harvinaisen sopuisaa aikaa. Kultaseni kaipaa maalle isiensä juurille, minulle rantamaisema ja lenkkimaastot sopivat. pääsenhän tänne töihin karkuun neljää seinää ja ahdasta ympäristöä. Kotiin kun töistä pääsee kaipaa vain hiljaisuutta kaiken piipityksen ja puheensorinan, metelin ja hässäkän jälkeen. Ja pääsee sitä vapaapäivinä surffimaan kaupoille ja kaupungille ja kavereille jos tuntuu, että liikaa ahdistaa. Eikä se sosiaalinen ympäristö mikään maailman laajin ole ollut tähänkään asti. Sekaan pääsevät vain harvat ja valitut. Maailmassa on liikaa ihmisiä jotka elävät kanssani eri todellisuutta. Mikä sinänsä on jännä juttu, että kaikilla on omansa. Tai sitten ei - onhan jaettu surkeus aina parempi kuin oma kauhugalleria. Mutta todellisuuttakin voi säädellä joissain määrin. Valintakysymys..

Nyt täytyy mennä